21.6 Elämäni uudessa kodissa

Minua tultiin hakemaan lapsuuden kodistani Espoosta. Vieraat ihmiset: Isokoinen parrakas ja poninhäntänen mies, lyhyt, tumma ja pyöreä nainen, tumma tyttö, vaalea tyttö ja nuori tumma nainen. Siinä ne katselivat minua ja serkkujani meidän touhutessa aitauksessa. Meillä oli hauskaa siinä leikkiessä, mutta nämä ihmiset kasvattaja-ihmisteni kanssa vaan katselivat. Kasvattaja-äitini sanoi että minä, jolla oli punainen kaulanauha ja serkkuni oranssissa nauhassaan olimme ne vaihtoehdot. Kovasti ne tuijotti vertaili minua ja serkkua. Sitten kuulin kun joku sanoi, että punainen olisi varmaan se oikea. Sehän tarkoitti minua!! No, ihmiset menivät istumaan ja kasvattaja-äitini alkoi jutella niitä näitä koiranhoidosta ja kaikesta. Parrakas mies kaivoi lompakkoaan ja antoi kasvattaja-äidilleni tukun seteleitä. Tumma nainen kirjoitti jotakin paperiin ja kasvattaja-äiti kysyi nimeä.....Tumma nainen sanoi että se olisi Rosebud Rinita ja minua kutsuttaisiin Nitaksi.....Omituista, tähän saakka olin ollut vaan R-pentu punaisessa nauhassa. Sitten kaikki tulivat taas aitauksen ympärille ja parrakas mies nosti minut syliinsä. Heti tunsin, että hänellä oli turvalliset kädet, mutta hiukan minua myös pelotti. Kasvattaja-äitini halasi vielä minua ja sanoi hei ja hyvää matkaa... Menimme pieneen punaiseen autoon, parrakas mies kuljettajaksi, nuori nainen eteen, tumma nainen ja tytöt taakse. Ja minä pääsin tumman naisen syliin sinne. Kyllä minua oikeastaan hiukan jännitti, mutta kaikki vaan höpöttivät että olen suloinen ja ihana....
No sitten selvisi minulle ketä nämä vieraat ihmiset olivat. Mies oli Jari, tumma nainen Satu, nuorempi nainen Marjukka sekä tytöt Minna ja Maija.
Oikeastaan siinä Sadun sylissä oli mukava olla, hänellä oli lempeä ääni ja hellät kädet. Ajoimme jonkun matkaa ja auto pysähtyi. Minulle oli laitettu kaulaan joku omituinen panta ja siihen pitkä hihna. Minut laskettiin maahan ja yriteettiin vetää siitä hihnasta...ei en halunnut. Joku otti minut syliin ja menimme isoon taloon. Siellä olikin 2 pientä otusta, kyllä ne olivat koiria..mutta jotenkin erilaisia. Ne olivat pienenpiä kuin minä, mutta kuitenkin jotenkin isompia. Hmm. täytyy tutkia paikkoja, näitä ihmisiä ja outoja hajuja. Pian sain ruokaa, aivan samaa mitä olin syönyt ennenkin. Kaikki vaan tuijotti minua, vuorotellen pääsin sylistä syliin. Huomasin että täällähän oli myös leluja, oli kiva vähän leikkiäkin. Minua kuvattiin myös kovasti. Joku alkoi puhua kotiinlähdöstä, minä reippaana tyttönä hain kengän eteisestä, pääsisin pian kotiin jos auttaisin vähän. Taas mentiin autoon, Marjukka ei tullutkaan mukaan. Minä pääsin taakse Minnan ja Maijan väliin. Pian minua alkoi nukuttaa.....Kun heräsin, joku sanoi että ollaan kotona. Jiippii pian siis saisin taas nähdä serkkuni ja kasvattaja-ihmiseni. Mutta ei, tämähän olikin aivan erilainen paikka. hmmmm..täytyy tutkia tarkemmin asiaa...

24.6.2006

Tämä paikka on outoja hajuja täynnä, täällä on erilaista kuin missään muualla, missä olen käynyt. Vaikka enhän minä kovin paljoa ole missään käynytkään toisaalta. 2 kertaa kävin jossain kummassa paikassa, jossa haisi pahalle, vieras ihminen jutteli oudosti ja puhui jostain rokotuksista. Se vieras nainen pisti minua piikillä niskaan, vähän sattui, mutta kasvattaja-äitini vaan rohkaisi minua.Omituista, sanon minä!

Mutta siis tämä uusi paikka haisee vahvasti jollekkin eläimelle ja taisinpa minä nähdäkin jotain. Jotain jolla on keltaiset viirusilmät, raidallinen turkki ja pitkä häntä. Se peloittaa minua, joten haukuin sitä varmuuden vuoksi. Siitä eläimestä pääsee outo ääni, se sähisee! Jari-isä, (olen siis ymmärtänyt että Jari on uusi isäni) sanoi että se eläin on Miiru-kissa. Miiru on jo vanha, en tiedä tuleeko meistä ystäviä, vaikka toivonkin niin. Isä sanoo, että sitten tulee vaikeuksia kun tulee syksy ja talvi, Miiru nääs tulee enemmän sisälle. Pitää varmaan pikkuhiljaa alkaa totuttelemaan Miiruun. En tiedä miten se onnistuu, kun se on aika paljon jossakin muualla. Nämä uudet ihmiset ovat kaikki hauskoja, vaikka en tiedä vielä, kuka on johtajani. Satu, siis uusi äitini voi olla se, ainakin kovasti se suunittelee minulle kaikkea puuhaa. Minna ja Maija ovat sellaisia tyttöjä, joiden kanssa on hauska leikkiä. Minulla on oma huone, jota ihmiset sanovat keittiöksi,jossa äiti aina puuhaa jotain ja jossa tuoksuu ihanalle, mutta en tykkää olla siellä yksin. Ovissa on aidat ja minut jätetään sinne yksin aina iltaisin. On minulla siellä oma peti, jossa kyllä nukun kun oikein väsyttää. Paljon hauskempaa olisi leikkiä ja syödä. Minulla on koko ajan kauhea nälkä, mutta äiti ei anna minulle kuin 3 kertaa päivässä ruokaa. No makupaloista tykkään kyllä kovasti. Äiti ja Minna ostivat minulle sellaisen lelun, johon he laittavat makupalan sisään. Minusta se on ihan tyhmää, kun pitää saada se pois sieltä, mutta äiti  vaan sanoo että se on hyvää harjoitusta. Harjoitusta mihin, kysyn vaan?

Kyllä minä olen alkanut tykkäämään näistä ihmisistä, he joka tapauksessa pitävät minusta hyvää huolta. Olen iloinen, kun joku heistä ottaa minut syliin ja silittää.
Olen minä käynyt lenkilläkin, mutta haluaisin mennä kovaa vauhtia, ja äiti sano että ei saa vetää. Tai sitten en halua mennä johonkin suuntaan ja laitan jarrut päälle. Maassa on niin paljon ihmeellisiä hajuja. Kaikkea pitää haistaa ja maistaa. No sitten joku on taas laittamassa sormensa suuhuni. Ihmiset myös kopeloivat hampaitani, ovat kuulemma irtoamassa, mutta milläs minä sitten syön jos hampaat lähtevät. Outoja tapoja heillä on muitakin. Sellainenkin, että jollakin rautaesineellä käyvät karvojani läpi. No se ei tunnu oikeastaan miltään, mutta aina sen käsittelyn jälkeen, ihmiset hokevat että olenpa taas nätti. Kyllä minä sen itse tiedän.
 Taas on ilta ja minun pitää mennä maate. Huomenna on taas uusi päivä, joten heippa vaan!

26.6.2006

Minä täällä taas. Olen nyt ymmärtänyt, että tämä on minun kotini, en enää palaa Espooseen kasvatuskotiini. Äiti sanoo, että mennään käymään siellä trimmissä joskus. Trimmi, mitähän sekin tarkoittaa?

Tänään käyttäyduin kuulemma tosi hienosti, kun äiti hoiti karvojani. No miksei sitä voi olla paikallaan pöydällä, sehän tuntui ihan mukavalta. Selkääni varmaan kutittaa, täällä lentää ilmassa pienen pieniä ötököitä, jota häiritsevät minua ja nipistävät. Sitten minua alkaa kutittaa. Äiti myös opettaa minua istumaan, osaan toki istua, mutta silloin kun huvittaa. Äidin mielestä pitää istua, hän painaa takapäätäni alas ja sanoo napakasti istu! Jos teen niin, saan palkaksi namia, mutta kun se nami on niin ihanaa, minun pitäisi saada heti- tänne- kaikki- nyt-periaatteella. Ehkä minä alan toimimaan kuten äiti haluaa, silloin saisin namia paljon.
Täällä on paljon kummallisia asioita, onneksi voin aina haukkua. Se on minun keinoni varmistua, ettei mitään pahaa tapahdu. Minulla on kokooni nähden kova ääni ja varmasti kaikki sen ymmärtävät. Kun haukuin sellaista vihreää muovista outoa kapinetta, se oli oikeasti minusta kauhean pelottava asia. Isä vei minut sen kapineen viereen, olin sylissä, mutta vapisin pelosta. Isä sanoi sen olevan vaan kastelukannu. Ei ollenkaan paha asia. Nuuhkin sitä, ja huomasin onneksi, että siitähän ei olekaan mitään harmia.
Tänään on käynyt kaksi asiaa joista aikuiset ovat jutelleet kovasti. He puhuvat minusta, koska sana Nita esiintyy koko ajan heidän puheissaan. Eka asia oli sellanen, kerroinhan siitä hampaiden lähtemisestä. No yksi pieni alaetuhammas on lähtenyt. En itse ole huomannut moista asiaa, äiti vaan katsoi taas kerran suuhuni. Äidin mielestä se on hyvä asia, mutta kuten aikaisemmin kerroin minua se huolestuttaa. Toinen juttu oli taas äitini mielestä huolestuttavaa. Maija löysi masustani jonkun pienen ötökän, jota kutsutaan punkiksi. No minä makasin Maijan sylissä selällään, kun äiti otti sen pois jollakin rautakapineella. Hiukan se nipisti. Minkäs minä sille voin, kun nurmikolla on hauska juosta. Nää punkit tulee kuulemmä just nurmikosta. Ei kai ne kiellä mua juoksemasta nurmikolla moisen asian takia.
Pian on ruoka-aika, äiti jo laittoi minulle ruuan turpoamaan....Nälkä tässä alkaakin jo olla.
Heippa taas!

28.6.2006
Ette ikinä arvaa tai usko, mutta osaan istua käskystä! Olen vaikka itse sanonkin aika tyttö oppimaan. No minä siis istun, kun joku ihmisistä käskee. Tiedän, että saan silloin namia. Kun nyt tämän taidon omaan, menen jonkun eteen istumaan ihan ilman käskyäkin ja katson suoraan silmiin. Silloin ihmiset alkavat naureskella ja sanovat minua höppänäksi. Minä yritän vaan olla niin ihastuttava kuin vain pieni käppänätyttö osaa. Äiti opettaa minulle uusia taitoja, jotkut ovat vaan niin vaikeita. Yksi juttu on se, että minun pitäisi kulkea hihnassa nätisti. Mutta minulla on kova kiire usein. Silloin ihminen joka on toisessa päässä hihnaa sanoo: Nita ei vedä! Toisaalta minun pitää joskus pysähtyä miettimään...silloin ihminen sanoo: Tänne Nita! Ja silloin hän nykii minua liikkeelle. No tarvitsen paljon harjoitusta tässä liikkumisessa. Minun pitäisi kyllä se taito nopeasti oppia, kun äiti vie minut parin viikon päästä johonkin mätsäriin. Siellä on kuulemma paljon koiria, ja minun pitäisi esiintyä.
Ensi maanantaina äiti vie minut rokotukseen, minua siis taas pistetään niskaan. En ymmärrä näistä asioista mitään, katsotaan sitten kun niiden aika on.
Minä sain tänään uuden lelun, se on sellainen vinkuva toukka. Sillä on kiva leikkiä, kun siitä kuuluu niin kiva ääni. Vaikka ihmiset eivät oikein tykkää siitä. Miksi kaikki minusta kiva asia, ei ole ihmisistä kivaa? Ja päinvastoin. En tykkää, että hampaitani tutkitaan, mutta ihmisistä se tuntuu olevan oikein mukavaa. Tai että alan haukkua, se on kivaa välillä, mutta ihmiset vaan komentaa minua olemaan hiljaa.
Niinpä niin, kyllä mua kehutaankin paljon. Kun menen illalla kiltisti nukkumaan, aamulla ne puhuu siitä. Nukkumaan käyminen on vaan niin hankalaa, kun pitää olla yksin omassa huoneessa, silloin minua ihan itkettää. Minua kyllä väsyttää silloin kovasti, joten itku ei auta ja menen omaan petiini maate. Terveisiä kaikille, kirjoittelen taas pian!